Maidoton jäätelökesä

Viisivuotissynttärit lähestyvät ja ideat ovat taas vähän vähissä. Kohta on aikakin vähissä... Maitoa ja kananmunia ei voi käyttää, mutta olisi kiva tarjota jotain herkullista, joka maistuu kaikille. Päädyin pienen surffailun päätteeksi jäätelökakkuun, josta jotenkin muovaan jotain teemaan sopivaa. Teemakin toivottavasti vahvistuu tässä ihan lähipäivinä.

Sopivan jätskin löytämiseksi pidimme tyttöjen kanssa pienet maistajaiset. Lautasille valikoitui Pirkan uutuusjäätelöitä, joissa makuina on sitruuna, mustaherukka sekä mango-passion, kestosuosikkia eli Oatlyn vaniljaa ja kaivoinpa pakastimesta esiin myös Oatlyn suklaata. Olen ilahtunut, koska vaihtoehtoja on nykyään todella paljon, jopa ihan pienissäkin kaupoissa.


Pirkan uutuudet olivat eniten minun mieleen, eritysesti sitruuna ja mustaherukka miellyttivät makunystyröitäni. Näihin kannattaa ehdottomasti tutustua, jos tykkää hedelmäisistä jäätelöistä. Samoin suutuntuma oli ihan täydellinen: rakenne on pehmeämpi ja sileämpi kuin sorbeteissa. Iso plussa tulee vielä kotimaisuudesta. Melkein liian hyvää ollakseen totta.

Mies äänesti ykköseksi Pirkan mango-passion-jäätelöä ja lapset Oatlyn vaniljaa. Lieneekö viimeksi mainittujen kohdalla kyse tottumuksesta, sillä tuota Oatlyn vaniljaa on syöty meillä melkoisesti. Se on minustakin ihan ok, mutta kaurainen sivumaku puskee pikkuisen liikaa läpi. 

Maistelukierros ei lopulta tuonut vastausta synttärikakkupohdintoihin. Kuvittelin, että suklaajäätelö olisi lasten mieleen, mutta olin väärässä. Jälleen kerran. Pohdinta jatkuu, ja vielähän tässä ehtii pitää uudet maistiaiset. Onko teillä lukijoilla jotain erityisiä suosikkeja?

Kommentit