Kahvikehrät

Kesäinen sadepäivä piristyy leipomisesta ja pullakahveista. Tai viinerikahveista. Tai niiden sekoituksesta. Innostun aina melkoisesti kun opin jotain uutta ja nyt innostuin kun opin jotain aika vanhaa. Ilmeisesti vanhaa. Selvittelin googlen kanssa vähän taustoja, mutta en päässyt kovin pitkälle. Aika monen ohje oli peräisin äidiltä tai mummolta. Mutta miksi minun äiti ei koskaan tehnyt tämmöisiä? Huhuu?

Törmäsin kahvikehriin pitkästä aikaa viime sunnuntaina synttärikahvipöydässä. Tunnustan junttiuteni, mutta en siinä vaiheessa edes tiennyt niiden nimeä. Maku oli kuitenkin tuttu ja ulkonäkö myös. Olin siis syönyt kahvikehriä jossain ennenkin, en nimittäin koskaan unohda makuelämyksiä. Serkkuni ystävällisesti valaisi asiaa kertomalla leivonnaisten nimen ja että hänen äitinsä oli näitä kuulemma usein tehnyt. Ehkäpä minäkin olin näitä serkkulassa maistellut.

Oikeasti olen kyllä nähnyt kahvikehräohjeita muutaman kerran siellä ja täällä, mutta jotenkin en vain ollut yhdistänyt langanpäitä toisiinsa ja jätin kahvikehräohjeet aiemmin noteeraamatta. Nyt olen vähintäänkin mielissäni ja teen näitä pikapuoliin uudestaan.



Kahvikehrät tunnetaan myös nimellä kehräpullat tai pikaviinerit, tosin kovin pikaisia ne eivät ole. Valmistaminen on sinällään helppoa, mutta kohotus vie jonkin verran aikaa. Hyvää kannattaa kuitenkin vähän odottaa.


Kahvikehrät
(Ohje: Kotiliesi)

Taikina:
150 g voita
6 dl vehnäjauhoja
50 g tuorehiivaa
0,8 dl kylmää maitoa
2 munaa
2 rkl sokeria

Täyte:
100 g voita
100 g (1,4 dl) tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Päälle:
1 muna
raesokeria (käytin ruokosokeria, siitä tulee kiva minusta kiva pinta ja aromi)

Nypi kylmä voi ja jauhot keskenään murumaiseksi. Lisää sokeri. Murenna ja liota hiiva kylmään nesteeseen ja kaada seos jauhojen joukkoon. Lisää munat taikinaan yksi kerrallaan. Sekoita taikina tasaiseksi, älä vaivaa. Kauli kohottamaton taikina reilusti jauhotetulla alustalla suorakulmion muotoiseksi, alle sentin paksuiseksi levyksi. Vatkaa voi, tomusokeri ja vaniljasokeri pehmeäksi vaahdoksi. Levitä täyte taikinan päälle ja kääri taikina pituussuunnassa rullalle. Leikkaa rullasta n. 20 viipaletta, laita ne paperisiin vuokiin ja anna kohota huoneenlämmössä 1-2 tuntia. Voitele pulleiksi kohonneet kehrät munalla, ripottele päälle sokeri ja paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.

Kommentit