Pari kissakakkua

Tein viikonloppuna kaksi värikästä kissakakkua. Toiveena oli sitruunainen täyte, mustavalkoinen kissa ja harmaa tai punainen pohjaväri. Tein kaksi vähän erilaista kissaa. Aikuisempien vieraiden juhlissa tarjolla oli tuo hieman naivistinen näkemys kissassa. Kakku oli myös gluteeniton. Pienempi kakku meni pienemmille vieraille, siinä kissa leikkii (vai kompuroi, ilme on aika hämmentynyt) pallojen seassa.

Kakkupohjien leipominen on viime päivinä tuottanut hieman ylimääräistä päänvaivaa. Joko vatkaan liian vähän tai sitten vatkaan liikaa. Tai sitten homma ontuu jossain toisessa kohdassa. Täytyy selvittää asiaa.

Ai näyttääkö kissan turkki epätasaiselta? Se on epätasainen. Sain jonkun kumman päähänpiston kesken kaiken ja sudin turkkiin vähän mustaa elintarvikeväriä. Jep, mustan sokerimassan päälle. Ajattelin, että turkista tulisi kiiltävä ja kiva. Kiiltävä tuli, mutta vaan paikoitellen.

Kakkujen täytteenä on lemon curdia sekä vaniljarahkan ja kermavaahdon seosta. Maustan tuon vaniljamoussen todella varovasti vain pienellä ripauksella sokeria. Kakusta tulee muuten aivan liian makea. Pitäisi vähän kehittää uusia makuja. Olen vaan pahimman luokan varmistelija, enkä kovin helposti tarjoa itse saati kuskaa kenenkään toisen juhliin mitään minkä mausta/onnistumisesta en ole ihan varma.



Kommentit