Revontulipusero

Puikoilla on taas homma, joka valmistuu tuskastuttavan hitaasti. En jaksa kunnolla keskittyä, joten möhlin, puran, möhlin ja puran taas. Ei etene ei. Alkaa vähän käydä luonnolle, mutta olen päättänyt tehdä homman valmiiksi ennen kuin aloitan muuta. Niinpä käsityöjuttuja tulee tänne blogiin asti todella vähän. 

Tässä kuitenkin pieni kurkistus siihen mistä innostukseni lankoihin kerran alkoi. Muistan tehneeni seiskaluokalla todella eripariset lapaset: ensimmäinen oli aivan valtava, toinen noin puolet ensimmäisestä. Mutta sitten jotenkin hiffasin asian. Ja kärsivällinen, ystävällinen ja kannustava käsityönopettajani ei yhtään jarrutellut. Kasilla neuloin itselleni pitsineuletunikan, joka ei valitettavasti ole enää tallessa. Tai valitettavasti ja valitettavasti, noh, se oli aika kauhea teltta, tosin ei ilmeisesti silloin. Ainakaan minusta:-D

Ysillä neuloin kuvassa olevan revontulineuleen, jonka äiti oli johonkin kaapin perukalle jemmannut. Muistelen, että pusero oli aika helppo tehdä ja pikasyynäyksellä en löytänyt mitään näkyviä virheitäkään. Hassua, ysiluokasta on nyt 20 vuotta ja tuo pusero on edelleen tallessa. Aion vääntää sen joku päivä päällekin, voin vaikka tunkea takin tai repun tai jotain muuta täytettä sen alle. Tämäkin on nimittäin aika reilu (lue: valtava). Muoti taisi olla aika armollista tai ainakin väljää silloin, nyt mieleeni palaa myös flanellipaidat, liivit (???) ja värilliset farkut. Kuka tunnustaa?
























Jotain kivaa ajatonta tuossa kuviossa kyllä on, vaikka en moiseen ehkä nyt tarttuisi. Jos joku toinen kuitenkin haluaa tarttua, Novitalta löytyy ohje.

Kommentit

  1. Tunnustan! Löytyi kaikki edellämainituista. Tänä talvena raaskin vihdoin luovuttaa hyväntekeväisyyteen muutaman rakkaan yläkouluaikaisen villapaidan; yhden sellaisen suojiin olisi mahtunut koko meidän perhe yhtä aikaa lämmittelemään. Hyvä, että sinun aarteesi on säilynyt, todella kaunista jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua niin nauratti yläasteaikaiset vaatteet:-D Oi ihana 90-luku. Mutta villis on lämmin, aion ottaa sen käyttöön.

      Poista
  2. Tää on kyllä upea! Purkkarit, flanellipaita, mitäs muita niitä silloin olikaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voi ei. Purkkarit taitaa muuten tehdä uutta tulemista... toivottavasti flanellipaita ei kuitenkaan.

      Poista

Lähetä kommentti