Cobb salad

Olen vähän joutunut etsiskelemään inspiraatiota blogin värkkäämiseen. Tuntuu, että olen kokannut ja blogannut suurin piirtein kaiken mikä yhtään kiinnostaa ja mitä ehdin ja mistä tykkään, ja käsitöitä ja askarteluja en tällä hetkellä ehdi juuri tehdä. Oikeasti en tietenkään ole kokannut tai kokeillut kaikkea kivaa ja hyvää, mutta inspiraatiota olen silti joutunut vähän haeskelemaan. Enkä ole mikään näpertelijä, eli en todellakaan ala hioa jonkun marsipaaniruusun terälehtiä kerta toisensa jälkeen.

Sitten postilaatikkoon kopsahti Maku-lehti, jossa teemana on Amerikka. Osui ja upposi, ja herätti paljon muistoja ja makumuistoja. Tapasin kesällä amerikkalaisia ystäviäni tosi monen vuoden takaa ja sen jälkeen he ja monet muut tärkeät ihmiset siellä ovat olleet monesti mielessä. Ja ruoka tietty kanssa;o)

Burgerit, muffinssit, uuniperunat, caesar-salaatti, ribsit ja monet muut mutkattomat herkut on jauhettu täällä jo moneen kertaan, mutta amerikkalainen ruoka on paljon muutakin (ja saatan kyllä palata joihinkin vanhoihin suosikkeihini). Samalla palaan myös blogini aloitusajatuksen äärelle eli kokeilemaan uusia ohjeita ja uusia ruokalajeja.

Eli, vietän marraskuussa All American -kuukautta. Pääasiassa kokkailen Pohjois-Amerikkalaisia juttuja, ehkä vähän käväisen Väli-Amerikassa. Niin no, ehkäpä nuo perjantain quesadillat ovat hyvä avaus tälle setille. Loppukuussa blogi viettää 2-vuotissynttäreitä, joten silloin on luvassa bloggaushistoriani ensimmäiset arpajaiset!

Ja sitten asiaan eli Cobbin salaattiin. Sen alkuperästä on erilaisia versioita, mutta yleisimmän mukaan salaatti on nimetty Hollywoodiin vuonna 1929 ravintolan perustaneen Robert Howard Cobbin mukaan. Ravintoloitsija (tai keittiömestari) kehitti salaatin illan päätteeksi tähteistä, lisäsi siihen vähän paistettua pekonia ja ranskalaista salaatinkastiketta, ja söi sitä yömyöhällä iltapalaksi Hollywood Brown Derby -ravintolassa. 

























Cobbin salaatti
(ohje: Maku)
Annos on aika iso, lehden mukaan 10 hengelle. Meillä noin puoli annosta riitti hyvin koko porukalle.

200 g pekonia
700 g broileria
3 avokadoa
200 g sinihomejuustoa
4 tomaattia
4 keitettyä kananmunaa
2 punasipulia
1 kpl jäävuorisalaattia

Kastike:
1 dl punaviinietikkaa
4 rkl hunajaa
2 rkl dijon-sinappia
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl suolaa
2 dl mietoa oliiviöljyä

Paista pekoni rapeaksi omassa rasvassaan, kuumassa pannussa. Valuta pekoni talouspaperin päällä. Kuutioi kypsä broilerinliha. Kuori avokadot, poista kivet ja kuutioi tai viipaloi malto. Murenna homejuusto. Halkaise huuhdellut tomaatit, poista halutessasi siemenet ja kuutioi pieneksi. Kuori ja lohko keitetyt munat. Huuhtele salaatti ja revi se kulhoon. 

Yhdistä kastikeainekset toisessa kulhossa, öljyä lukuun ottamatta. Lisää öljy ohuena nauhana ja koko ajan vatkaten, kunnes kastike on sakeaa. Sekoita salaattiin osa kastikkeesta. Nosta salaatti tarjoiluvadille. Asettele muut ainekset riveittäin salaattipedille. Valuta salaatin päälle loput kastikkeesta. Tarjoa salaatti heti.

Kommentit