Nopeat peruslapaset

Käsityö- ja askartelurintamallani on ollut viime aikoina melkoisen hiljaista. Aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, eikä villasukkia voi syödä päivälliseksi. Sitä paitsi viime kesänä valmistunut peitto oli niin iso hanke, että villalanka ei pariin kuukauteen kiinnostanut yhtään. No ehkä vähän ostin lankoja Tallinnan reissulla elokuun alussa, mutta ihan vaan vähän. 

Jotain pientä olen kuitenkin saanut aikaiseksi, muun muassa nämä peruslapaset. Ratkaisu ei ole kovin luova, mutta minulle tuli "vähän" kiire. Selvitin viime viikolla erään todella herttaisen työkaverin synttäripäivän, joka on sitten sopivasti perjantaina. Kaiken lisäksi tällä viikolla tapaan häntä vain keskiviikkona. Eli puikot kilisivät viikonloppuna reippaasti, jotta työpaikalleni paljon iloa tuova työkaveri saa huomenna ihan pikkuisen paketin. 



Mitään ohjetta saati kuviota en ehtinyt funtsimaan, mutta ehkä aloittelijalle tai muillekin löytyy joku ohje Novitan sivuilta. Lanka on taas kerran Seitsemän veljestä, sitä kun nyt täällä sattuu vieläkin olemaan jemmaskassa.

Kommentit