Kisakatsomo

Penkkiurheilijoille riittää tänä kesänä puuhaa. Minä aloitin kauden tänään ja puin päälleni keltaisen futispaidan. Se on ehkä vähän epäisänmaallinen väri, mutta sinivalkoisella futispaidalla ei juuri ole käyttöä. Weekend Snacks oli ystävällinen ja järkkäsi meille maistiaisia, joihin täytyy tietysti tutustua huolellisesti. Ymmärrän jalkapallosta ja erilaisista naksuista suurin piirtein saman verran, eli en kovinkaan paljoa. Mietimme juuri miehen kanssa, että taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun olen jotain sipsejä tms. kotiin ostanut yhteisen historiamme aikana. Ja silloinkin joku on ollut oikein kunnon vatsataudissa=:o/...


Mun ehdoton suosikkini näistä (maistoin tietysti heti kaikkia:o)...) on tuo SourCream & Onion. Se oli tosi maukas ja muotokin miellytti. Sillä olisi ollut hyvä kauhoa jotain dippikastiketta, vaikka valkosipulilla maustettua kermaviiliä. Mitään terveysruokaa nämäkään naksut eivät ole, mutta mielestäni mikään sohvalla telkkarin ääressä syötävä ei ole erityisen terveellistä. Onneksi kaiken syötävän ei tarvitse olla terveellistä, riittää, että on hyvää. 

Pakkaukset ovat muuten aika kauniita, jotenkin raikkaita. Näin nätti pussi voisi hyvin tarttua käsiini, jos siellä sipsihyllyn suunnalla joskus asioisin 


Ai niin. Olisiko tuosta pelistäkin pitänyt kommentoida jotain? Se vaan jatkuu ja jatkuu. Mä en ehkä jaksa ihan loppuun asti.

Kommentit