Kronitsi

Vaalipäivään kuuluu tietysti vaalikahvit ja kunnon kahvileivät. Niin ja äänestäminen kanssa. Lähestyvän vapun kunniaksi leivoin vaalikahveille kronitseja eli croissantin ja donitsin suloisia risteytyksiä. Kuulostaako överiltä? No, ei pelkästään kuulosta. Ihan oikeat kronitsit tehdään tietysti alusta pitäen itse ilman mitään valmistaikinoita, kuten Kivistössä, mutta minä tipautin öljypataan lehtitaikinarinkuloita. Näppärää.

Pursotin paistettuihin kronitseihini reilusti raikasta omenasosetta. Lopputulos oli lopulta aika kiva ja rapsakka, eikä ehkä ihan niin rasvainen elämys kuin olin etukäteen pelännyt.

Uppopaistetut leivonnaiset ovat kuuluneet suomalaiseen vappuperinteeseen ilmeisesti jo pitkään. Ruokatieto tietää kertoa, että tippaleipiä on ollut kuvioissa säätyläiskodeissa jo 1700-luvulla. Suosikkini vappuleivonnaisista on munkki, mutta sinnikkäästi kokeilen välillä muutakin.





Jos nyt siis joku haluaa huolella tehdä alusta asti itse kunnon kronitseja, kannattaa kurkata tuo Kivistön ohje tai googlata itse. 

Jos haluaa oikaista, nappaa pakastimesta tai kaupan pakastealtaasta lehtitaikinaa, levittele levyt sulamaan leivinpaperin päälle ja sitten ota levyistä kahden pyöreän muotin avulla sopivia rinkuloita. Pudota rinkulat ja keskikohdat varovasti kuumaan öljyyn ja anna paistua kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Nosta kypsät leivonnaiset metallisen reikäkauhan avulla ritilän päälle jäähtymään. Pursota hillotyllan avulla sileää omenasosetta tai vaikka vaniljakiisseliä leivonnaisten sisälle. Kierittele kronitsit lopuksi sokerissa.

Olen pari vuotta sitten kirjaillut tarkemmin vinkkejä uppopaistamiseen. Käy lukemassa!

Kommentit