Potato skins

Taas sama juttu. Kiitospäivä yllätti minut ja kalkkuna on kaupan pakastealtaassa. Täytyy ehkä laittaa kalkkuna ensi vuoden kalenteriin jo nyt. 

Potato skins ei taida olla tyypillisintä kiitospäivän ruokaa, mutta menköön nyt. Se on kuitenkin ylivoimaisesti amerikkalaisin juttu, joka käyttämättömistä kuvavarannoista löytyi.

Tein näitä halloweenin iltapalapöytään osin nimensä ja osin alkuperänsä vuoksi. Lisäksi tämmöinen suolainen pikkuruoka sopii monenlaisen menun joukkoon noutopöytään tai vaikka nyhtöpossun tai paahtopaistin kaveriksi. Setti on pikkuisen työläs, mutta homman voi tehdä uunissa käyttämistä vaille valmiiksi hyvissä ajoin etukäteen. Ohjetta lunttasin Pastanjauhajilta. Ai niin. Muistakaa soosi.




Friteeratut, juustokuorrutetut perunankuoret


isohkoja perunoita
ruokaöljyä friteeraukseen (esim. rypsi)
suolaa, pippuria, paprikajauhetta
150 g juustoraastetta kuorrutukseen

Kypsennä perunat 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia normaalikypsyyteen eli haarukalla pisteltäessä pehmeiksi.  Halkaise perunat sitten kahtia ja kaavi lusikalla lähes tyhjiksi. Kuoren sisäpintaan kannattaa jättää ohut kerros perunaa; se antaa makua ja tukevoittaa rakennettakin.

Kaada kattilaan tai korkeareunaiseen pannuun useamman sentin korkuinen kerros öljyä ja kuumenna se 180 asteeseen. Jos keittiössäsi ei ole lämpömittaria, perinteinen konsti on nakata öljyyn pieni leipäpala. Jos se paistuu kullanruskeaksi muutamassa minuutissa, öljy on sopivaa. Jos öljy alkaa savuta, hellaa on syytä kääntää heti pienemmälle.

Friteeraa perunankuoret kullanruskeiksi eli noin viiden minuutin ajan. Nosta ne sitten talouspaperin päälle valumaan. Jos tätä ei tee, jäännösöljy pehmentää kuoret ja vähentää rapsakkuutta. Laita kuoret sitten uunivuokaan, ripottele päälle juustoraaste ja kuorruta 200-asteisessa uunissa, kunnes juusto sulaa (5-8 minuuttia).


Sinihomejuustodippi

muutama valkosipulinkynsi silputtuna
2 dl ranskankermaa
50 g sinihomejuustoa murenneltuna
pippuria

Sekoita valkosipuli ja homejuustomurena ranskankermaan. Rouhi sekaan mustapippuria makusi mukaan.



Kommentit