Pelkkä hernekeitto

Suunnittelin aika perinteistä laskiaispostausta eli hernekeittoa ja laskiaispullia. Vaan jätinpä näppäränä tyttönä leipomispuuhat isännän ja tyttärien huoleksi ja suuntasin vähän urheilemaan. Taikinan sentään tekaisin valmiiksi. Sanoin mennessäni likoille, että leipokaa kiltisti älkääkä sotkeko ihan kauheasti. Pari pikku juttua kerrattiin myös pääleipurin kanssa: anna taikinan kohota rauhassa, pyörittele ensin näin ja sitten noin. Lopuksi anna pullien kohota rauhassa. Jes. Tosi helppoa.

Kotiin tullessa vastaan tulvi tuoreen pullan tuoksu. Hieman yllättäen kaikki oli valmista ja keittiö myös suurin piirtein siivottu. Kurkkasin uteliaana liinan alle ja kysyin mitä mieleeni ensiksi tuli: "Ai, annoitko lasten leipoa kaikki pullat?" 

Oikeasti pullat olivat oikein herkullisia ja tietysti hirmu suloisia.

Hernekeittoa keittelen kerran tai pari vuodessa reilun annoksen kerrallaan. Itse tehty hernekeitto on todella hyvää, tosin ei mitään pikaruokaa. Ei kyllä vaikeakaan, ruoka tulee melkein itsekseen liedellä matalalla lämmöllä.



Hernekeitto

5 l vettä
1 kg kuivia herneitä
500 g savustettua sianpotkaa
500 g porsaan lapaa
noin 3 tl suolaa
3 tl meiramia

Anna herneiden liota kylmässä vedessä 6-24 tuntia. Keitä ne liotusvedessä pehmeiksi yhdessä sianpotkan ja porsaan lavan (tai joulukinkun tähteiden) kanssa (kannattaa varata noin 2-4 tuntia). Paloittele kypsä liha ja lisää lihapalat takaisin keittoon. Mausta.
Annos on todella reilu, mutta sen voi hyvin puolittaa tai osan keitosta voi pakastaa. Kannattaa tosin varata hommaan riittävän iso kattila.

Kommentit

  1. Heti huomasin nuo Valencia-lautaset. Minulla on kokoelma perintönä äidiltä. Aivan ihania - ja on hernekeitokin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valencia on kyllä kaunis sarja, se saa ruuan kuin ruuan näyttämään upealta. Ja hernekeittokin näyttää ihan juhlaruualta!

      Poista

Lähetä kommentti