Karamellipossu

Farangin karamellipossu on pyörinyt mielessäni siitä asti, kun maistelin sitä joitakin vuosia (öhöm) sitten. Olen tutkinut ohjettakin jo monta kertaa, mutta en ole ryhtynyt hommiin. Homma on tökännyt joka kerta siihen, että ohje alkaa näin: aloita valmistaminen päivää ennen tarjoilemista.

Viime viikolla postilaatikosta löytyi Yhteishyvä ja sen välistä nopeampi versio karamellipossusta. Niinpä tilasin kotiapulaiselta reilun kimpaleen kassleria, muut raaka-aineet löytyivätkin jo kaapista. Farangin possu on tietysti vähän erilaista, mutta tästäkin tuli oikein herkullista. Niin herkullista, että joudun ehkä tekemään tätä kohta uudestaan.

Vähän aikaa ihmettelin, että ohjeessa neuvottiin kippaamaan vettä lukuunottamatta kaikki wokkiin ja sitten keittämään sitä kunnes liha on kypsää ja sokeri karamellisoitunutta. Tein työtä käskettyä. Noh, 800 g lihaa on liikaa kerralla ainakin perus kotiwokkipannulle. Lihaneste karkasi pannulle ja liha sitten kiehui siinä kypsäksi. Vai olisiko näin ollut tarkoitus? Epäilen. Suosittelen ruskistamaan lihat erikseen pienissä erissä ja lisäämään ne sitten soosin joukkoon. Senkin jälkeen kassleria pitää hauduttaa noin tunnin verran, jotta liha on varmasti mureaa.

Karamellipossu
(6 annosta)

800 g kassleria
2 rkl öljyä
2 sipulia
5 valkosipulin kynttä
1-2 punaista chiliä
2 rkl fariinisokeria
3 rkl soijakastiketta
2 rkl makeaa chilikastiketta
0,5 tl mustapippuria
(ripaus suolaa)
loraus vettä

Leikkaa liha pieniksi kuutioiksi. Ruskista liha pienissä erissä kuumalla pannulla. Siirrä syrjään odottamaan. Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Hienonna chilit. Pane kaikki ainekset vettä ja lihaa lukuun ottamatta pannulle. Kuumenna ja lisää lihat pannulle. Lisää loraus vettä. Kypsennä ensin hyvällä lämmöllä sekoitellen ja kun ruoka on kuumaa, alenna lämpöä. Anna possun kiehua kunnes neste on haihtunut ja sokeri muuttuu karamellimaiseksi. Tarkista lihan kypsyys (eli tässä tapauksessa mureus) tässä vaiheessa. Jos se tarvitsee vielä lisää kypsennystä, kaada pannulle vähän lisää vettä ja jatka keittämistä. Jos kastike ei karamellisoidu, ole huoleti, ruoka on silti ihan syötävää. Tarjoa keitetyn jasmiiniriisin kanssa. 

Koristele vaikka seesaminsiemenillä, chilillä ja korianterilla. 

Kommentit