Käsittämättömän hyvä sitruuna-anjovispasta

Avokadopasta on melkoista herkkua, mutta Safkaa-kirjan parasta pasta-antia taitaa sittenkin olla sitruuna-anjovispasta. Se ei ensilukemalta vaikuttanut mitenkään äärettömän kiinnostavalta, mutta onneksi uskaltauduin kokeilemaan. Ja suosittelen sitä muillekin. Ihanaa ruokaa: raikasta, täyteläistä, suolaista, erilaista. Tällä on hyvä aloittaa vaikka lihaton lokakuu. 

Safkaa-kirjan väki suosittelee käyttämään tässä (ja varmaan muutenkin) sardelleja, jotka ovat siis öljyyn säilöttyjä anjoviksia. Tässä kohtaa ei sitten kannata sotkea sardelleja ja sardiineja, niin kuin minä aina välillä teen. 




Sitruuna-anjovispasta

400 g pastaa
1 sitruuna
1-2 valkosipulinkynttä
8-10 anjovisfilettä
3 keitettyä kananmunaa
n. 2,5 dl raastettua parmesania
0,5 dl oliiviöljyä
kourallinen lehtipersiljaa
kourallinen ruohosipulia
kourallinen tilliä
kourallinen basilikaa
mustapippuria myllystä

Pese sitruuna kuumalla vedellä ja juuresharjalla huolellisesti. Raasta sitruunasta keltainen kuori, varo raastamasta valkoista osaa. Purista joukkoon sitruunan mehu. Pilko kulhoon yksi valkosipulinkynsi ja paloittele mukaan 10 filettä anjovista. Raasta joukkoon pari desiä parmesan-juustoa. Painele keitetyt kananmunat haarukalla hienoksi ja laita mukaan kulhoon. Lorauta sekaan noin puoli desiä oliiviöljyä. Lisää reilusti hienoksi hakattuja yrttejä. Maun tulisi olla tässä vaiheessa raikkaan sitruunainen ja melko suolainen. Mausta mustapippurilla.

Keitä pasta runsaassa, hyvin suolatussa vedessä ohjeen mukaan. Varo keittämästä liian kauan.  Ota talteen desin verran keitinvettä. Valuta pasta lävikössä ja kaada kastikkeen joukkoon. Sekoita, lisää tarvittaessa hiukan keitinvettä, jos pasta vaikuttaa sitä kaipaavan. Raasta päälle vielä lisää parmesania ja rouhi myllystä mustapippuria.



Kommentit

  1. Tämä on ehdottomasti yksi Safkaa-kirjan helmistä, munkin mielestä parempi kuin hehkutettu avokadopasta. Moni varmaan kavahtaa tuota anovista, mutta jotenkin anjoviksen, kananmunan, sitruunan ja yrttien yhdistelmä oli vaan hirmu hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhtauduin itsekin aikoinaan hieman varautuneesti anjovikseen, mutta se on kyllä todella erinomainen mauste. Ja tässä varsinkin. Ai että.

      Poista
  2. Tämä on meidän lemppari kirjasta. Aina älyttömän herkullista, nytkin on taas tarkoitus tehdä sitä viikonloppuna. Kirja on nyt väärässä paikassa, mutta resepti löytyi onneksi googlella täältä :) Tiikerirapu-inkivääripasta samasta kirjasta on myös herkullista, sitä voi tehdä välillä, ettei ryöstöviljele tätä liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosi herkullista ja jotenkin koukuttavaa. Tiikerirapu-inkivääripasta on myös hyvää, mutta ei ihan yhtä hyvää.

      Poista
  3. Itsekin uskaltauduin kokeilemaan anjovista ruoanlaitossa ja täytyypä sanoa, että melkoisen hyvin sopii kyllä pastaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anjovis sopii tosi moneen menoon. Minulla on huomenissa tekeillä perunasalaatti, johon tulee yrtti-anjoviskastike. Vesikielellä jo etukäteen.

      Poista

Lähetä kommentti