Marjaisa juustokakku

Erehdyn aina silloin tällöin ravintolassa tai kahvilassa ottamaan juustokakkua ja kerta toisensa jälkeen pala jää syömättä tai vähintäänkin tuottaa pettymyksen (puhun nyt näistä uunissa hyydytetyistä juustokakuista): liian tiivistä, liian heviä tai tuntuu kuin jotain puuttuisi. En ole ratkaissut täydellisen juustokakun salaisuutta vieläkään, mutta tämä on kuitenkin oikein hyvää. Pystyn nimittäin syömään kokonaisen palan tai jopa kaksi ihan kokonaan ja ihan itse. Tokihan syömispuuhaan tarvitaan hyvää kahvia ja hyvää soosia, mielellään myös hyvää seuraa.

Ohje on sekoitus Kotilieden ja Eeva Kolun ohjetta. Päälle kippasin lähimetsästä poimittuja marjoja ja kyytipojaksi surautin kastiketta kesän ehkä viimeisistä mansikoista.

Juustokakku

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte:
800 g maustamatonta tuorejuustoa (eikä siis mitään kevytversioita)
2 dl sokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
1,5 dl sitruunamehua (taisin laittaa puolet sitruunaa ja puolet appelsiinia, Eevan ohjeessa oli maitoa)
2 tl vaniljasokeria
5 munaa
2 rkl vehnäjauhoja

Päälle:
4 dl kermaviiliä
3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Koristeeksi ja tarjoiluun:
marjoja
marjakastiketta (500 g marjoja, sopivasti sokeria ja tarvittaessa loraus sitruunamehua)

Hienonna keksit muruiksi monitoimikoneella tai kaulimella. Sekoita joukkoon voisula. Painele keksi-voiseos leivinpaperilla suojatun irtopohjavuoan pohjalle. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita tuorejuusto, sokerit, sitruunan kuori ja sitruunamehu tasaiseksi (suosittelen monitoimikonetta tms.). Sekoita joukkoon munat yksi kerrallaan. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunissa noin 50-60 minuuttia tai kunnes täyte on kokonaan hyytynyt. Anna jäähtyä hetki. 

Sekoita kermaviili ja sokerit. Kaada kakun päälle ja paista vielä voin 15 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja laita vielä jääkaappiin. Valmista kastike marjoista ajamalla ne sileäksi monitoimikoneella tai sauvasekoittimella.




Kommentit

Lähetä kommentti