Laatikollinen macaroneja

Naapurin lasten serkkuvauva sai lauantaina kasteen ja juhlavieraat macaroneja (ja tiettävästi paljon muutakin hyvää). Toiveena oli minulle itselleni mieleinen sekoitus muutamista eri väreistä ja mauista. En osannut oikein päättää, joten tein vähän kaikkia. Uusi kokeilu oli ruokotomusokerista tehdyt vaalean ruskeat macaronit. Kuoret eivät valitettavasti onnistuneet ihan 100 %, mutta tomusokerissa ei tainnut olla vikaa: sekoitin taikinaa liikaa, jälleen kerran. Harmikseni tuota ruokotomusokeria ei ole enää markkinoilla.

Nämä ovat kiitollisia leivonnaisia silloin kun onnistuvat: 40 kpl tulee käden käänteessä. Kuoret voi hyvin pakastaa etukäteen ja täyttäminen kannattaa hoitaa päivää ennen tarjoilua.

























Täytteissä noudattelin omaa tuttua linjaani: helppoa, nopeaa ja mieluiten valmista. Paitsi mustikkacurdia tein jälleen itse. Ja noihin valkoisiin kuoriin tein vaniljaista voikreemiä. Eli huoneenlämpöistä voita (30 g), tomusokeria (1 dl) ja vaniljasokeria (maustemitallinen) sähkövatkaimella sekaisin kunnes sileää.

Minulle on vieläkin vähän hämärän peitossa miksi välillä kaikki onnistuvat ja välillä puoli peltiä on ihan vinksallaan. Tai miksi välillä melkein kaikki on vinksallaan. Luultavasti ongelma on se liika sekoittaminen. Tai valkuaiset. Tai molemmat. Valkuaisten vanhettamisessa olen oikaissut mikron kanssa: tökkäsin lasin kaksi kertaa mikroon 300 w teholla 10 sekunnin ajaksi. Tälleen syntyivät toistaiseksi tasaisimmat ja hienoimmat kuoret, hassua tai sattumaa. Kuulin kyllä Ranskassa asuvalta ystävältäni, että valkuaisten vanhentamisella on keskeinen rooli homman sujumisessa. Täytyy testata kohta uudestaan.

Kuoret ovat lopettaneet repeilyn lähes kokonaan, koska annan kuorien kuivua huoneenlämmössä tarpeeksi kauan. Niitä kannattaa pikkuisen kokeilla: pinta ei tartu sormiin kun se on tarpeeksi kuiva.

Olen tässä matkan varrella hieman päivittänyt ohjetta, jota noudatan. Se löytyy täältä.

Kommentit

  1. Tarina ei kerro, mutta voisin veikata, että laatikon pohjalle ei jäänyt muruakaan juhlaillan jälkeen. Kuten myös aikaisemmin sanottu, nämä olivat suussa sulavia ja herkullisia niin maultaan kuin väreiltään. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisiä vaan, että teen näitä mielelläni toistekin:o)

      Poista
  2. Aivan ihania reseptejä sinulla! Tein itsekin macaronseja ensimmäistä kertaa jonkin aikaa sitten ja olin tarpeeksi onnekas sillä ne onnistuivat hyvin. On kyllä suurta herkkua! Täytyy kyllä olla aika rohkea että vääntää noita laatikollisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit ja jätit vielä oikein terveisiä! Herkkua ovat todella, varsinkin kahvin kanssa. Varasin vähän peliaikaa tuon laatikollisen tekemiseen, ihan kylmiltään en olisi ryhtynyt.

      Poista

Lähetä kommentti