Keittiöpäivitys

Tai keittiön päivitys. Tai päivitys keittiöstä. Päivitys valmistui jo tuossa toukokuun puolella, mutta siinä on ilmennyt yksi vika: se pysyy huonosti siistinä. Niinpä otin kuvia vasta nyt pikku raivauksen yhteydessä. Päivitys kesti reilu kaksi kuukautta ja se jos joku on nyt todella lämmöllä tehty. Melkoinen muutos, olen todella innoissani ja olen kyllä tosi kiitollinen kiltille ruåtsalaiselleni. Tack så mycket.

Yläkaapisto maalattiin valkoiseksi ja alakerta tuommoiseksi mustan ruskeaksi. Kokovalkoinen keittiö olisi ollut kiva, mutta punaisen värin peittoon saamisessa oli aika rupeama. Ja jotenkin tuo tumma väri käyttäytyi kivemmin. Välitila alkoi tietysti näyttää uusien maalien seurassa entistäkin kauheammalta, joten maalasimme senkin. Maalin alle läpsyteltiin reippaalla kädellä laastia. Ihan ei mennyt niin kuin Esmeraldalla, mutta tulos on toistaiseksi riittävä.

Merkittävin uudistus keittiössä oli tiskikoneen tipauttaminen lattialle. Lattialla seisova tiskikone teki mahdolliseksi työtason tiskarin päällä ja se siis tarkoitti laskutilaa jääkaapin ja pakastimen vieressä (sitä ei aiemmin ollut ollenkaan, paitsi kävelymatkan päässä), laskutilaa mikrolle (sitäkään ei ollut), laskutilaa tiskialtaan toisellekin puolelle ja laskutilaa tiskikoneen välittömään yhteyteen (sitäkään ei ollut). Siis miettikää. Laskutilaahan meillä selvästi on ja voi kuulostaa hassulta, että pari askelta sinne tai tänne tuntuu vaivalloiselta. Mutta mutta. Jääkaapin tai pakastimen oven pitäminen auki esim. ostosten purkamisen yhteydessä, kuuman astian nostaminen mikrosta, tiskien kerääminen ensin johonkin muualle ja sitten niiden kuljettaminen koneeseen oli kuitenkin todella ärsyttävää. Lisäplussaa tulee siitä, että koko keittiö tuntuu avarammalta ja valoisammalta. Toki tuolla valkoisella värilläkin lienee osuutta asiaan.
Vetimet menivät vaihtoon. Entiset tarttuivat koko ajan housun taskuihin ja villatakkeihin kiinni. Myös uuni ja liesitaso uusittiin. Rungot kaipaavat vielä vähän teippiä, samoin tiskikoneen reuna. Lakkaa sitten tuo punertava runko tuolta vilkkumasta ja muistuttamasta entisestä keittiön väristä. Ai niin. Kylmäkalusteiden viereinen levy maalattiin liitutaulumaalilla, se on aika hauska. Kuva löytyy täältä. Aika pienellä budjetilla saatiin aika iso muutos ja todella iso ilo aikaiseksi.  








Olen ajatellut maalata (tai no, maalauttaa) myös eteisen komerot ja vessojen kalusteet, kunhan vaan kehtaan pyytää. Jep, nekin ovat tummanpunaiset. Lopuksi vielä kuvia entisestä, ah niin elegantista keittiöstä.




Kommentit

  1. Hienolta näyttää ja kyllä lopputulos palkitseekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kieltämättä aika palkitseva lopputulos.

      Poista
  2. Vautsi! Uskomatonta, mitä väri saa aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Keittiö muuttui aivan toiseksi, ja kunhan eteinenkin vaihtaa väriä, niin jo alkaa koti näyttää meidän kodilta.

      Poista
  3. Olen näitä toistuvasti tuolta fb:n kautta kommentoinut, huonolla menestyksellä näköjään... Upea muutos! Mahdottoman ahkerina olette olleet! Tuosta liitutaulumaaliprojektista pitikin kysellä, kun meillä samainen seinä saamassa (joskus...) saman kohtelun. Soittelen tässä joku päivä, kun tämä(kin) asis unohtui viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hö, sun kommentit ei näy fb:ssä eikä täällä. En tosin tiedä mikä systeemi kyseessä. Täytyy kysyä it-tuelta. Maalari on ollut mahdottoman ahkera, minä olen vaan pällistellyt vieressä. Juu soitellaan maaleista ja muista:o)

      Poista

Lähetä kommentti