Prinsessakakku

Tänään oli hyvä päivä tehdä prinsessakakkua: Tukholman täytti kuninkaallinen häähumu ja perheen ruåtsalaisvahvistus vanheni vuodella. Kakku on saanut alkunsa talouskoulussa, jossa Jenny Åkerström opetti tukholmalaisia tyttöja ja myös prinsessoja (lähde: wikipedia). Alkuperäisessä prinsessakakussa ei ollut hilloa, hillokakussa oli vaaleanpunainen marsipaani ja sen nimi oli oopperakakku. Nykyään prinsessakakussa kuitenkin usein on hilloa ja niin oli meilläkin.

Kakku oli todella, todella hyvää. Sopivan täyteläistä ja raikasta, ei liian makeaa. Näin luultavasti ensimmäistä kertaa ikinä veljeni ottavan toisen palan täytekakkua. Se on paljon se. Ohje on Maku-lehden verkkosivulta. Jos kakun aikoo tehdä päivää ennen tarjoilua, marsipaanin alle on kermavaahdon sijaan syytä laittaa voikreemi. Kermavaahto pehmittää marsiaanin nimittäin todella nopeasti. 

Tähän väliin pitää mainita yksi tärkeä asia ulkomaisten vadelmien käytöstä: sekä tuoreet että pakastetut ulkomaiset vadelmat pitää keittää ennen niiden käyttöä. Ulkkarivadelmissa on tavattu sekä kaliki- että norovirusta, ja ne molemmat ovat melkoisen tylsiä kaupantekijäisiä kenelle vaan ja hengenvaarallisia esim. vanhuksille ja raskaana oleville. Ihmettelen kerta toisensa jälkeen sitä, että ammattilaisetkin niitä aika varomattomasti käyttävät.

Prinsessakakku
14 palaa

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja

Vaniljakreemitäyte:
1 kpl liivatelehtiä
2,5 dl maitoa
1,5 rkl maissitärkkelystä
1,5 rkl sokeria
2 keltuaista
2 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa

Vadelmatäyte:
1 dl vadelmahilloa
3 dl vadelmia
1 rkl sokeria

Päälle:
250 g vihreää marsipaania
tomusokeria
2 dl vispikermaa

Voitele ja jauhota kakkuvuoka (Ø 24 cm). Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Tee pohja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi munavaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes sen keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu enää taikinaa. Jos kakun pinta näyttää tummuvan paiston aikana liikaa, peitä kakku kevyesti foliolla tai leivinpaperilla.

Valmista täyte. Upota liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Sekoita maito, maissitärkkelys, sokeri ja keltuaiset pinnoitetussa kattilassa tai vesihauteessa. Kuumenna seosta samalla sekoittaen, kunnes se sakenee. Purista pehmenneestä liivatelehdestä vesi, ja liuota liivate kuumaan kiisseliin. Jäähdytä kiisseli. Vatkaa lopuksi kiisselin rakenne rikki ja lisää vaniljasokeri ja kermavaahto.

Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Levitä alimmalle osalle vadelmahillo. Murskaa vadelmat, mausta ne sokerilla ja levitä hillon päälle. Nosta toinen kakkulevy päälle ja levitä sille vaniljakiisseli. Nosta viimeinen levy päälle ja nosta kakku kylmään odottamaan.

Vaivaa marsipaania hetki leivinpöydällä, jotta se notkistuu hiukan. Levitä pöydälle puhdas leivinpaperi ja ripottele sille tomusokeria. Kauli marsipaani paperin päällä niin suureksi pyöryläksi, että se ulottuu hyvin yli kakun reunojen. Lusikoi kakun ylimmän kerroksen päälle vaahdotettu, maustamaton kerma. Levitä kermaa ohuelti kakun reunoille, mutta jätä suurin osa vaahdosta kakun keskelle keoksi. Nosta marsipaanilevy kaulimen avulla varovasti kakun päälle ja painele reunat tiiviiksi. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois ja muotoile siitä muutama koristekukka prinsessakakun pintaan.

Anna prinsessakakun vetäytyä kylmässä vähintään 3 tuntia, mielellään jopa seuraavaan päivään. Siivilöi prinsessakakun pintaan tomusokeria ennen tarjoilua.

Kommentit

  1. Sä olet nykyään niin tuottoisa, etten millään ehdi kommentoida kaikkia ihanuuksia. Kuolaan täällä herkkuohjeiden äärellä ja haaveilen ajasta "sitjoskuskuntaassaaleipoaihanoikeasti".

    Onnitteluterveiset päivänsankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika sokerista on meno ollut mutta siitä taitaa saada energiaa;o) Terveiset menee perille!

      Se aika "sitjoskuskuntaas..." tulee kyllä, mutta odottavan aika on tässä kohtaa pitkä. Meillä pikkuneiti on syönyt kohta viikon vehnää, olen varovaisen innoissani asiasta.

      Poista
  2. Ooh, ihana! Meilläkin haikailtiin prinsessakaakun perään, mutteí tehty asialle mitään =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinsessakakku on todella hyvää, jos se on hyvää. Kehun itseäni, mutta tämä oli kyllä aika jees.

      Poista

Lähetä kommentti