Hernekeitto keltaisista herneistä

Ruotsalaiset keittelevät hernesoppansa keltaisista herneistä, ja jotta ruotsalaiseni ei ihan kokonaan suomalaistuisi, piti minunkin kokeilla keltaista hernekeittoa. Niin ruotsalaiseksi en kuitenkaan ryhtynyt, että olisin tarjoillut lämmintä punssia tämän kyytipoikana. Meillä on lojunut kaapissa avaamaton punssipullo vuodesta toiseen (ja se on matkustanut mukana muutostakin toiseen), ehkäpä ensi vuonna venytän tätä mukavuusaluettani punssilasillisen verran.

Keltainen hernekeitto ei ollut sen suurempi tai pienempi elämys kuin vihreäkään. Hyvää se kuitenkin oli. Minulle on väriä tärkeämpää kunnon savupotka uiskentelemassa tuolla keiton seassa ja valmiin keiton päälle lisätty sipulisilppu. Iloista laskiaista!


Hernekeitto

5 l vettä
1 kg kuivia herneitä
500 g savustettua sianpotkaa
500 g porsaan lapaa
2 sipulia
noin 3 tl suolaa
3 tl meiramia

Anna herneiden liota kylmässä vedessä 6-24 tuntia. Keitä ne liotusvedessä pehmeiksi yhdessä sianpotkan ja porsaan lavan (tai joulukinkun jämien) kanssa (kannattaa varata noin 2-4 tuntia). Paloittele kypsä liha ja lisää lihapalat takaisin keittoon. Mausta.

Tämä annos on todella reilu, mutta sen voi hyvin puolittaa tai osan keitosta voi pakastaa.

Tarjoa keitto sipulisilpun, juustovoileipien ja vaikka sen punssin kanssa.

Kommentit

  1. Täällä on menty lämmöllä tehtyä -ruokaviikkoa, tänään hernekeittoa palvipotkalla. Kyllä tuli hyvää! Eikä kovin työlästä, kun on kädet täynnä muuta....vielä kun saisi keskimmäisen ymmärtämään, että hernekeitto, lindströminpihvit ja kalapyörykät ovat ihan oikeasti arkiruokien aatelia!

    VastaaPoista
  2. No onpa teillä jännittävä viikko, toivottavasti herkullinen myös:-D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti